Vajaa viikko
Kohta se taas alkaa. Opiskelut.
Ensi viikon maanantaina tulevat fuksit ja heitä on näillä näkymin yhteensä vain 6 kappaletta. Meillä on kiintiönä 12 uutta opiskelijaa vuosittain, tänä vuonna paikan otti vastaan 7 ja niistäkin yksi lähti Irlantiin työn perässä, joten ilmoittautui poissaolevaksi siis.
Tuutorointiohjelma on tehty ja niin edelleen. Kaikki on reilassa. Meillä on vielä yksi tuutorikoulutuskin ja joku todennäköisesti turha tuutoritapaaminen, mutta… No, ehkä niihinkin osallistuu.
Sitä seuraavana maanantaina alkaa varsinaiset kurssit ja luennot. On kandiseminaaria, on syventäviä kursseja. Kielten kurssien ilmoittautuminen on kämmätty totaalisesti, joten en ole pystynyt ilmoittautumaan vielä. Tänään pitää käydä yliopistolla ilmoittautumassa kandiseminaariin. Näillä näkymin olen saamassa kandin rinnalla jo tänä vuonna kasaan aika hyvin syventäviä opintoja.
Löysin tänään Energetix-magneettikorukuvastot.
Ei, en ole sekoamassa johonkin magneettiparannushömppään – muutamat noista rannekkeista vain näyttävät todella kivalta. Olen alkanut pitämään koruista, kun aiemmin kesän korvilla ostin mustan titaanisen Nomination-rannekkeen. Sittemmin olen etsiskellyt simppeleitä ja riisuttuja, mutta kuitenkin jollakin tasolla näyttäviä sormuksia ja rannekoruja kuitenkaan löytämättä juuri mitään. Jostain syystä kaikki musta, oli se kiiltävää tai harjattua, on miellyttänyt silmää. Ikävä kyllä oikeastaan kaikki korut ovat olleet naisten koruja – tämä Nominationikin on siinä rajoilla.
Pakko se on todeta ettei miehille suunnitella mitään tyylikkäitä kelloja ja koruja.
Nyt kohti yliopistoa ja tilastotieteen laitosta.
PayPal ja Visa
Olen aiemmin maksanut ulkomaisissa nettikaupoissa PayPalilla siirtämällä sinne ensin muutaman pankkipäivän viiveellä ihan tilisiirtona valuuttaa ja konvertoimalla sitten jenkkitaalaksi. Homma on sujunut ihan kivasti, mutta PayPal-tilille jää aina joitain hiluja maksun suorittamisen jälkeen – sinne on siis vaikeaa siirtää tasasummaa. Ja takaisin omalle tilille siirtämiseen siellä tarvitsee olla useampikin kymppi ja siitä takaisinsiirrosta vissiin menee myös joitain kuluja.
Löysin eBaystä juuri halutunlaisen kapean mustan solmion, jollaisia oli varsinkin 60-luvun rock-henkisissä kuvissa, kuten kaikille Beatleilla:
Hintaa solmiolla oli yksi taala, sekä reilut viiden taalan airmail-taksat. Se jäi siltikin halvemmaksi, kuin Suomesta esimerkiksi Hennesiltä saatavissa oleva kapea solmio, jossa on kiilakärki, joka ei oikeasti ole edes kapea.
En halunnut maksaa eBayssä suoraan luottokortilla, joten liitin sen PayPaliin vihdoin. Ajattelin, että se vaatii paljon suuremman panostuksen, mutta eipä siinä juuri muuta kuin syötti kortin tiedot, ja se oli heti käyttövalmis. Nyt odottelen vielä Visa-tiliotetta, jotta voin syöttää siitä PayPaliin jonkun varmistuskoodin – vaikka jo ennen sen syöttöäkin pystyin maksamaan kortilta…
Innostuksissani pistin samaan syssyyn CDuniversestä taas tilauksen. Harmittaa, kun ne levyt, jotka Suomessa esimerkiksi Äxässä maksaa 19.90€, on tuolla CDU:ssa noin 11-14$ eli likimain puolissa hinnoissa pyöritään. Edukkuutta kompensoi lentorahti Jenkeistä – yksi levy: 9.90$. Toinen levy tilaukseen: 14.90$. Kolmas levy: 19.90$. Ja niin edelleen. No, kuitenkin, The Nationalin Boxer LP ja Morcheeban Blood Like Lemonade CD tulivat maksamaan toimituksineen 30 euroa, ja molemmat noista on 19.90€ Äxässä.
Ja kun nettikauppojen makuun päästiin, niin Cremasta lähti satsi kahvipapua. 52 euroa. Kaunista.
Nyt lounaalle.
Adobe Lightroom
Ihmisillä on erilaiset tottumukset ja tavat tuoda kuvat kamerasta tietokoneelle, organisoida ja käsitellä ne lopullista esitysmuotoa tai esitysmuotoja varten. Toiset kopioivat yksinkertaisesti suoraan muistikortilta tapahtuman nimen mukaiseen kansioon ja antavat olla siellä sen kummemmin käsittelemättä. Tämä on varmasti monelle pokkaristille se lähtökohta. Halutessa sieltä valitaan Ifolorille lähetettävät otokset ja odotellaan postia pari päivää.
Toiset vievät prosessin askeleen pidemmälle. On olemassa useita kuvan kopiointiohjelmia, joista varmaan yksi suosituimmista on Picasa. Sillä onnistuu perussäädöt ja nettiin jakaminen suoraan ohjelmasta. Jotkut tyytyvät tähänkin.
Sitten, erityisesti uutisreporttereille ja lehtikuvaajille suunnattu Photo Mechanic, jolla kuviin on helppoa ja ennen kaikkea nopeaa lisätä avainsanoja ja niin sanottuja IPTC-tietoja. Ohjelma tukee geo-taggingia ja useita metadata-presettejä. Ohjelman tuodessa kuvia tietokoneelle niistä voi suoraan lennossa tehdä backupit toiselle kiintolevylle, tai niihin voi heti importatessa syöttää kaikkiin kuviin tietyt tagit ja metadatat, esimerkiksi mistä tapahtumasta tai kaupungista kuvat ovat. Ohjelmalla ei kuitenkaan voi varsinaisesti käsitellä ja prosessoida kuvia.
Nyt pääsemme siihen miksi itseni miellän, ja mikä ohjelma on minulle fluentein työkalu. Se on Adobe Lightroom 3.
Tuon kamerat muistikortinlukijasta koneelle Lightroomin avulla ja annan sen organisoida kuvat päivämäärän mukaisiin kansioihin. Kuvien importtaamisen jälkeen ohjelma generoi niille 1:1 esikatselukuvat. Sitten nimeän päivämäärätyn kansion johon kuvaavampaan, kuitenkin noudattaen tiettyä kirjoitusasua. Lähinnä siis “YYYY-MM-DD – Tapahtuma”, esimerkiksi “2010-08-07 – Sen ja Sen häät”.
Sen jälkeen käyn nopeasti kaikki kuvat läpi ja useista samasta tilanteesta otetuista kuvista valitsen sen tarkimman tsekaten valotuksen ja tarkennuksen olleen oikein. Valinta sujuu Lightroomin pikanäppäimellä P, joka flaggaa kuvan Picked-lipulla. Yleensä noin kolmannes kuvista saa P-lipun.
Sitten Lightroomin custom filterillä valitsen kaikki P-liputetut kuvat ja alan pikanäppäimillä 1-5 antamaan niille tähtiä, ja tilanteesta ja kuvista riippuen pikanäppäimillä 6-9 värikoodeja. Koko kuvasaaliista ylensä noin 15% saa 5 tähteä, eli päätyvät lopulliseen käsittelyyn.
Tarvittaessa jos jotakin tapahtumaa on kuvattu useammalla kameralla, pystyn valitsemaan kameran tai jopa linssin perusteella mitkä kuvat näkyvät kirjastonäkymässä kunakin hetkenä.
Lightroomissa on kätevä ominaisuus, joka näyttää kuvasta mitkä alueet ovat tukossa tummasta tai valoisasta päästä. Tämä tapahtuu liu’utellessa Recovery- tai Blacks-säätimiä ja pitämällä Alt-näppäintä pohjassa. Näin on helppo hakea oikea valotus kuvalle.
Perus raw-konvertointiasetusten jälkeen Lightroomista löytyy toistaiseksi realistisimman ja parhaimman tuloksen tuottava terävöitys- ja kohinanpoistotyökalu. Jopa ISO1600-herkkyyksisistä kuvista saa siedettävän näköisiä. En tiedä, jos on olemassa joitain third party kohinanpoisto-ohjelmistoja, mutta minulle on tärkeää, että voin tehdä suurimman osan kuvan työstöstä samassa ohjelmassa.
Erityisen käteväksi on osoittautunut Lightroomin virtual copy –toiminto, jolla samasta kuvasta voi luoda monta eri vedosta kuitenkaan tekemättä kuvasta varsinaisesti uutta monen megatavun kopiota. Lightroomin käsittely perustuu kokonaan raw-konversioparametreille, eli käytännössä siis virtual copyt ovat uusia muutaman kilotavun viitetiedostoja miten raw-data muunnetaan kuvatiedostoksi.
Pikanäppäimellä Y saadaan vierekkäin kuvan versiot ennen ja jälkeen käsittelyn. Tässä vasemmanpuoleiseen vinjetoituun kuvaan on lisätty vielä Lightroomin valmis ageing-preset.
Netti on pullollaan Lightroom-presettejä, eli valmiita tallennettuja asetusnippuja, jotka voidaan ajaa nopeasti yhdelle tai useammalle kuvalle. Ylläolevassa kuvassa Sepia Chic –presetin efekti nähtävissä pikkukuvasta.
Mihin olen ehkä eniten tykästynyt Photoshopissa koko kuvankäpistelyurani aikana on kunnollinen History-paneeli. Samanlainen palikka on ympätty nyt myös Lightroomiin, ja siinä näkyy myös tehdyt asetusmuutokset.
Ennen avasin Lightroomista vielä kuvat Photoshoppiin ja siellä puolella hoidin Curveseilla ja Unsharp maskeilla sekä useilla muilla työkaluilla kuvat julkaistavaan muotoon. Sen aikaiseen workflow’hun meni tuhottomasti enemmän aikaa, nykyään hoidan kaiken kuvan muokkauksen ja säätämisen Lightroomista. Lightroomin Export-palikalla kuvista saa myös nopeasti nettijulkaistavat vedokset kuin printtikelpoiset parempiresoluutioiset versiot. Photoshoppiin en ole itse asiassa kajonnut kuin ihan muutaman kuvan kohdalla, joista on oikeasti tarvinnut oikein säätää tiettyjä spesifejä kohtia.
Tässä yksi hääkuvavedos. Tämä ei välttämättä ole vielä lopullinen versio ja kuvasta on kolme eri versiota.
Toiset tykkää toisesta, toiset toisesta. Jotkut tyytyvät Picasan tarjoamiin ominaisuuksiin, toiset Macin Apertureen, jotkut ihan Windowsin kuvavalikoimaan ja jotkut käyttävät useampaa ohjelmaa ristiin. Minulle paras on ollut Lightroom ja kuvien manuaalinen varmuuskopiointi SyncToylla toiselle kiintolevylle. Vielä kun olisi tehokkaampi kone ja parempi näyttö…
Häät.
Morsian evästää banaania, kun kuvaaja pistää kalustoaan valmiiksi.
“Do the Marilyn!”
40D:n sarjakuva-bursti on mukavan nopea. Yhdestä hypystä sai noin seitsemisen kuvaa.
Sain sen paremman (?) kuvakulman sulhasen kantaessa morsianta laiturilta sisälle.
Kuvia tuli muistikortille miltei 800, niistä poistettiin kamerasta käsin jo muutamia kymmeniä, sitten koneella vajaa pari sataa ja lopulta Lightroomissa tuli poimittua vähän vajaa 300 kuvaa jatkokäsittelyä varten. Nyt ne pitäisi arvostella tähdillä ykkösestä viiteen ja toivon mukaan ottaa ne kaikki vitosen saaneet lopulliseen käsittelykimaraan.
Nämä tämän postauksen kuvat poimin ja developpasin nopeasti pieneksi sampleksi millaisia kuvia nyt ylipäätään tuli. Kuvia ehkä tulee lisää. Heti kun jaksan. Ja ehdin.
Sigman stigma?
Sain tänään Sigma 70-300mm f/4-5.6 II teleobjektiivin. Maksoin linssistä 60 euroa. Uutena tämä näyttää olevan 170 euroa, ja Objektiivi.info:n mukaan keskimääräinen tästä maksettu hinta on 133 euroa. En siis ainakaan ylihintaa maksanut.
Tästä objektiivista puuttuu kaikki. Ei ole apokromaattisia linssejä, ei ole kuvanvakaajaa, ei ole ultraäänimoottoria. Ei ole kunnollista jämäkkää rakennetta. Tarkennus pyörittää koko pirun objektiivin etupäätä tarkennusrenkaasta eteenpäin – siis myös suodin ja vastavalosuoja pyörii. Moottori muistuttaa ääneltään kuin hioisit lasia vesihiomapaperilla. Yhdistettynä liitutaulun raapimiseen kynsillä. Ja ruosteisten pyöränketjujen kitinään.
Tämän linssin tarkennusmoottori on ehdottomasti kovaäänisin mitä olen ikinä, ikinä missään kuullut. Luulin, että tuon vanhan Canon EF 28-70mm objektiivin moottori olisi äänekäs, mutta senkin ääni kuulostaa nyt korvalle siedettävältä ja hiljaiselta. Tämän moottorin ääntä ei oikeasti voi kuvailla kuinka luja se on. Se pitää ihan oikeasti itse kuulla. (Ikävää, ettei minulla ole mitään äänitysvälinettä, koska ääni on oikeasti melko shokeeraava.)
Unohdetaan hetkeksi tekninen hypetys.
Lasi tarkentuu kohdilleen melko hyvin. Hämärässä sahaa pahiten kaikista linsseistäni, mutta millään muulla ei ole vastaavaa polttoväliä. Manuaalinen tarkennus on paikoin hankalaa: rengas on löysä ja sen kierto on todella lyhyt. Pieni vahinkotökkäys renkaaseen kuvatessa ja DOF liikkuu luonnossa ~20 senttiä.
Kuitenkin kuvanlaatu on himmentäessä aukolle f/9.0 sigmalaiseksi varsin pätevää. Sigmasta toiseen olen nähnyt vain pehmeitä, kuin tarkennus olisi osunut hieman sivuun, kuvia. Tämän objektiivin kohdalla kuvien tarkkuus on kuitenkin positiivinen yllätys.
Ehei, eivät kaikki kuvat onnistu näin. Nämä ovatkin vielä toistaiseksi testikuvia. En ole päässyt vielä “kentälle” testaamaan tätä. Kuitenkin, uskoisin putken olevan ihan hintansa väärtti, vaikka onkin se ehkä karvalakein budjettimalli, mitä mistään kaupasta löytyy.
Eniten kaipaisin tähän kuvanvakaajaa ja lisää valovoimaa. ISO-herkkyyttä saa kasvattaa yli tuhanteen, jotta saisi suurimmalla aukolla (f/5.6) valotusajan 1/300 sekuntia lyhemmäksi. Kuvanvakaaja voisi sallia suunnilleen 1/160 sekunnin, ja sitä nopeammat suljinajat, ja muutama aukkosteppi helpottaisi entisestään.
Linssillä ei tarvitse mennä kovin kauas kuvan keskipisteestä, kun kromaattinen aberraatio alkaa jo näkyä. Se näkyy varsinkin kuvan reunoilla todella herkästi, kuten tässä yllä olevassa kuvassa yläreunan kontrastiraja vuotaa melko näkyvästi vihertävän keltaista väriä.
Linssi ei siis täytä mitään erikoisia kriteerejä. Se on kuitenkin juuri sitä mitä hain – objektiivi, jolla testata onko telepäälle tarvetta ja olisiko telekuvailu yksi valokuvausmieltymysten ala. Haluaisin päästä kokeilemaan tätä luontoon, mutta saa nähdä koska tällainen tilaisuus sattuu kohdalle.
Ensikosketukset tähän linssiin ehkä hieman pyyhkivät Sigman stigmatisoitunutta mainetta. Kuitenkin objektiiviketju kulkee yhä järjestyksessä Sigma < Tamron < Canon.
Jatketaan testailuja.